Kävimme ystäväni kanssa asuntomessuilla ihailemassa ja kauhistelemassa nykyajan rakennustyylejä. Monen kodin mainostettiin oleva älykoti, joka huolehtii kaikesta iha ite! Taloissa oli muunmuassa älylukot, itsekseen liikkuvat säleverhot, robottiruohonleikkurit ja järjestelmästä hallittavat valot, radiot ja lattialämmitys.
Meidän talossa älyä on tuulen suunnasta riipuen vain asukkaiden päässä.
Haluan itse leikata nurmikkomme ja nauttia samalla upeasta vastaleikatun nurmikon tuoksusta. Haluan itse nostaa aamuisin säleverhot ylös, siristellä silmiäni nousevaa aurinkoa vasten ja tarkastella samalla päivän säätä. Haluan itse kulkea iltaisin pitkin taloa ja sammutella lamput yksi kerrallaan sammuksiin.
Rintamamiestaloelämä on täynnä portaita, ovia ja epäkäytännöllisyyksiä – joita minä tosin rakastan! En kaipaa kotiini mitään kätevää, järkevää tai tehokasta. Jostain syystä oikein haluan kanniskella pyykkejä eestaas kellariin, kolistella ovia ja kasata tavaroita portaisiin. Helppo elämä ei aina tarkoita kivaa elämää.
Uskon, että meille älykoti toisi vain stressiä ja ahdistusta. Näen kuinka älykotia asuessamme mieheni kulkisi kännykkä kourassa tutkien antureiden, kameroiden ja robottien meille piirtämiä pylväitä, graafeja ja tilastoja minun nalkuttaessa perässä liiallisesta kännykän käytöstä.
Vaikka en kaikesta uudesta ja kiiltävästä innostukaan, ei meillä ihan 50-luvun malliinkaan eletä. Pyykkikone annostelee itse pesuaineet, vesivuotohälytin on pesukoneen alla valmiudessaan ja sähkömittari mittaa päivittäistä kulutusta. Isommat remppahommat teetetään ja siivooja käy parin viikon välein kuuraamassa keskikerroksen.
En ole älyä vastaan, mutta niinkuin kaikessa: se itse löytämäni keskitie on kultaisin! Uskon, että meidän koti selviää ilman älyä ja pysyy hyvässä kunnossa ihan tavallisella maalaisjärjellä, laiskanlinnamaisella luovuudella ja sopivalla hulluudella.
VILLA RÄMÄLÄ 